Tässäpä esittely teille mangasta, nimeltään Fruits Basket. Tämä tässä on sitten sellainen, joka tosiaan on monella tapaa ollut mukana minun elämässä ja saanut jopa minut itseni vähän mietiskelemään kaikenlaista. Mutta eihän sitä nauruakaan puuttunut tästä sarjasta ole. Tosiaan, tämä on ollut sellainen lohtu ja tuki, jota lukiessa olen sitten taas jälleen kerran paeta todellisuutta ja kai vähän itseänikin... ei siitä sen enempää sitten =) Olen kiitollinen Takaya-senseille, että tällaisen sitten piirsi. (Muuten sarja loppui juuri täällä Suomessa. Viimeinen osa nyt kaupoissa;)

Juoni: Tooru Honda on menettänyt isänsä jo, kun hän oli pieni ja äitinsä vasta hetki sitten. Hän asui isoisänsä luona, kunnes joutui muuttamaan väliaikaisesti pois remontin vuoksi. Joten hän päätyy lopulta asumaan telttaan keskelle metsää kertomatta kenellekään. Lähistöllä on Shigure Sooman ja tämän kanssa asuvan, viileän, mutta kauniin Yuki Sooman talo. Monien sattumusten kautta hän päätyy asumaan näiden kahden ja vähän myöhemmin saapuvan Kyoo Sooman kanssa ja saa selville heidän sukunsa salaisuuden. Heidän yllään on eläinradan kahdentoista eläimen kirous, eli jokainen heistä kantaa jonkin eläimen henkeä sisällään ja muuttuu siksi halattuaan vastakkaista sukupuolta tai rasituttuaan liikaa. Yuki kantaa sisällään rotan henkeä, Shigure koiran ja äkkipikainen Kyoo vihatun ja halveksitun kissan henkeä. Eli tästä voi päätellä, että heidän yhteiselossa on mukana sekoitettuna sekä iloisia että surullisia hetkiä, jotka ovat jättäneet jokaiseen ikuisesti jälkensä...

Sanotaan vaikka näin, että lempihahmoni on Kyoo ^^ Tai sitten Hanajiman pikkuveli. Sellainen synkkin ja aika pelottava. Kiroaa Prince Yuki -clubin jäsenet tietämällä heidän nimensä x'D Ja lempiparitus on tottahan toki: KyooxTooru <3 Mitäs muuta.

...mistä muuten johtuu, että olen aina jotenkin hulluna kaikkiin vähän äkkipikaisiin ja pörröpäisiin tyyppeihin o.O (esim. Bleachin Ichigo ja Toshiro ja jotain jostain muualta...)

Joo, tämä tässä on Fruits basket -ficci. Ja niille, jotka eivät tiedä, että mikä ihme se Fruits basket on, niin se on yksi parhaimmista ja koskettavimmista manga-sarjoista, joka on koskettanut omaakin elämääni monelta kantilta. Nämä ovat siis ajatuksia Yuki Soomalta, yhdeltä eläimeksi kirotulta melko viileältä ja erittäin kauniilta pojalta, jolla on hieman vaikeuksia sopeutua jne. etc. Kerrohan, jos oli hyvä tai falskasi yli ja niin pahasti :D

---------------

 

Niin monet asiat pyörivät tahtomattakin mielessäni… ne eivät tuntuneet millään antavan periksi. Vaikka olisin halunnut jo päästää irti menneestä, se ei antanut minulle lupaa lähteä, jatkaa siitä mihin olin jo liian pitkäksi aikaa jäänyt. Oliko se tosiaan minun kohtaloni? Eikö minulla ollut mahdollisuutta yhtään parempaan? Eikö edes pieneen hymyyn omilla tai jonkun muun kasvoilla – hymyiltyinä minun puolestani?

Mutta tiesin tahtomattanikin vastauksen. Olin tosiaan kirottu. Kirjaimillisesti. Se ikivanha eläinten henkien riivaama kirous… se riivattu jumala – Akito. Kukaan ei uskaltanut sanoa hänelle mitään. Ei… meillähän oli side. Ikuisen ystävyyden side. Pidot tosiaan jatkuvat aina vain ja ikuisesti. Mikä sen muka voisi purkaa? Oli pelkästään naiivia ajatella parempaa ja vapaata elämää. Sellaista, jossa olisin osana muita ikäisiäni. Sellaista, jossa olisin vain aivan tavallinen nuori. Joko ongelmallinen tai mallioppilas, jota jokainen ihailisi ja jonka jokainen ottaisi mukaan juttuihin.

…mitä oikein kuvittelin…

Sitten saavuit sinä. En tiedä mistä oikein siihen ilmestyit. Sinä vain olit yllättäen siinä. Hymyillen ja ymmärtäen minun tuskaani. Itsekin olit tuskaa saanut kokea. Enemmän kuin olin ennen uskonutkaan… mutta sinä tosiaan hymyilit minulle ja kuuntelit ja… sanoit juuri ne sanat, jotka olin aina halunnut niin palavasti kuulla. Ne sanat, jotka todistivat sen, että minullakin oli vielä toivoa. En olisikaan yksin, en olisi ainoa, en hylätty… Minulla olisi tosiaan toivoa.

Jonkun muun sanomina olisin ehkä vain naurahtanut kylmän viileästi ja sanonut: ”Niinpä niin…”, mutta kun kuulin ne samat sanat sinun suustasi… kun näin kasvosi… jotenkin vain tiesin, että se oli totta, tarkoitit sitä. Kyllä, sinä olit valoni. Sinä näytit sen vähäisen toivon liekin minussa.

Kiitos, kiitos, kiitos! En tiedä mitä muutakaan sanoa. Sinä tosiaan muutit elämäni. Se olit sinä… Sinä hymyilit puolestani.

Kiitos…

 

Tässä on ensimmäinen kirja-arvosteluni täällä.

Harry Potter ja Viisasten kivi on ensimmäinen osa J.K Rowlingin seitsemän osaisesta sarjasta. Siinä 11 -vuotias Harry Potter saa yllättäen tietää olevansa velho ja matkustaa Tylypahkaan noitien ja velhojen kouluun. Hän saa pian uusia ystäviä ja pelastaa heidän kanssaan viisasten kiven itse Lordi Voldemortin käsistä.

Taitavasti kirjoitettu ja upeasti kuvailtu. Ehdottomasti jännittävä ja suloinen tarina vasta 11-vuotiaasta Harrysta. Maailma on mielikuvitusta täynnä ja yleensä taiat ja huispaus on hyvin mielikuvituksellisia. Tämän lukee monta kertaa kyllästymättä ja vaikka yhdeltä istumalta. Olen aivan hulluna Pottereihin, hänen maailmaansa ja Rowlingiin itseensä. Suosittelen kaikille fantasian ystäville.

 

Voisin sanoa, että minua kaduttaa                                          

Voisin sanoa, että se on normaalia

Mutta koskaan en voisi sanoa, en tahdo rakastaa

Sillä silloin minulla ei olisi lainkaan unelmia...

--

Joo, kirjotin tän tähän suoraan ja aika surkee runo/miete/tarina/lyrics täst tuli  Pakko se oli kuitenkin tehdä, kun en voinut itseäni estää...

~miss A~

Nyt oon taas löytäny mun rakkaimmista rakkaimman manga-sarjan, Salapoliisi Conanin. Itse en ymmärrä niistä murhamysteereistä mitään, mutta on vaan kiva lukea ratkaisuja ja hauskoista tilanteista saa hupia moneksi tunniksi. Ehdottomasti mukaansa tempaava ja jännä.

Ja juoni lyhyesti, eli mistä tässä on oikein kysymys... Kudo Shinichi on lukiolaisetsivä huipullaan, kun Mustan organisaation kaksi jäsentä, Gin ja Vodka, juottavat hänelle väkisin outoa myrkkyä, jonka piti päästää hänet hengestään. Mutta niin ei käynytkään, vaan pian Shinichi herää pienenä lapsena! Hän oli kutistunut kymmenenvuotta lääkkeen vaikutuksesta. Ja siitä se lähtee! Pian hän saa huomata lapsuuden vaikeudet ja yrittää salata oikean henkilöllisyytensä viimeiseen asti. Hän muutti asumaan lapsuudenystävänsä Ranin ja tämän etsivä isänsä Kogoro Morin luo ja usein ratkaisee tapauksen nukuttamalla tämän. Siitä tulee lisänimitys Nukkuva Kogoro.